Kasvattaja

Olen Arja Korhonen 44-vuotias graafinen suunnittelija ja asun mieheni ja neljän  villakoirapojan kanssa Sotkamossa omakotitalossa. Olen aktiivisesti mukana Sotkamon Koiraharrastajat ry:n toiminnassa. Koiraharrastuksen lisäksi vapaa-aikani kuluu vapaaehtoistyön sekä valokuvauksen, leivonnan ja käsitöiden parissa.

 

Historia villakoirien parissa

Villakoirien kanssa olen ollut tekemisissä reilu kymmenen vuotta, kun ensimmäinen villakoiramme Victor muutti meille reilun vuoden ikäisenä.

Villakoirassa arvostan rodun iloisuutta, energisyyttä ja viisautta.

Villakoira on eittämättä yksi monipuolisimmista harrastuskoirista mitä tiedän!

 

Omat koiramme ovat sosiaalisia, iloisia ja energisiä villakoiria, joiden kanssa harrastan mm. vapaaehtoistyötä Kainuun Kaverikoirissa, koiranäyttelyitä, agilityä ja Rally-Tokoa.

Kaikista tärkein tehtävä villakoirillamme on kuitenkin olla rakastettuja perheenjäseniä, jotka ilostuttavat jokapäiväistä arkeamme. Mikä onkaan parempaa, kun kylminä talvi-iltoina saa iloisen, karvaisen ystävän kainaloonsa kyhjöttämään!

Monta iloista naurunpyrskähdystä olisi jäänyt kokematta ja monta ihanaa uutta ystävää saamatta ilman näitä nelijalkaisia ystäviämme!

 

Kasvatustyö

Vuonna 2013 anoin ja sain kennelnimen Charmin Grey´s.

Kasvattajakurssin olen käynyt vuonna 2012.

Olen Suomen Kennelliiton ja Suomen Villakoirakerhon jäsen ja olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

Ensimmäinen oma pentue syntyi syksyllä 2014.

 

Kasvatustyöni päämäränä on kasvattaa terveitä, rodunomaisia ja hyväluonteisia villakoiria.